Kilpaileminen on koko perheen harrastus

"Alussa homma oli vain pakollista kuskaamista, en pitänyt hevosista yhtään - hinkkasin autonkin hammasharjatarkkuudella joka keikan jälkeen", muistelee Ari Rämö, joka on kuljettanut tytärtään Tiiaa hevosineen kilpailuihin jo useamman vuoden ajan. Kilometrejä Ari ei laske vaan pitää kisamatkoja perheen tärkeinä yhteisinä hetkinä ja nyt alkuaikojen meno jo naurattaa.

Kisamatkoilla sattuu kaikenlaista hauskaa ja tarinoita riittää. Esimerkiksi virkavallan kohtaaminen liikenteessä on aina suomalaisesta jännittävää: "Kerran tallilta lähtiessä poliisiauto tuli vastaan tallin nurkalla ja yllätys oli suuri kun lähtikin siniset vilkut päällä perään. Pysäyttivät yhdistelmämme ja mietin kuumeisesti mikä on vialla. Poliisi tuli ovelle, sanoi "sun hanskat ovat jääneet katon päälle" ja jatkoi matkaa, Ari nauraa.

Hevosen kuljettamisesta puhuttaessa Ari vakavoituu. "Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys vaan sitä pitää etukäteen miettiä. Tarkistan aina ennen lähtöä, että traikku on varmasti kunnolla kiinni koukussa ja ettei traikussa ole mitään ylimääräistä tavaraa irrallaan", Ari listaa. Ajaminen traikun kanssa on erilaista - sitä ei kannata pelätä, mutta ajamisen harjoittelu ja suunnittelu on tärkeää. "Kaikki liikkeelle lähdöt, kiihdytykset ja pysähtymiset kannattaa ennakoida ja suorittaa hitaasti, jotta hevosen matkustaminen on mahdollisimman turvallista ja miellyttävää. Traikun kanssa peruuttamistakin kannattaa harjoitella ilman aikapainetta, jo ennen kuin lähtee matkaan", Ari tuumii.

Tiia Rämö ja Conally Z vauhdissa, kuva kotialbumista

Ari ei itse ratsasta, mutta on selvästi huomannut lajista keskeisiä pointteja: "Aiemmin luulin, että hevonen oli automaatti, joka hyppäsi itsekseen ja ratsastaja melkein vain keikkui satulassa. Ei. Kyseessä on saumaton yhteistyö ja luottamus. Ratsukko tekee yhdessä huippusuorituksen jokaisella esteellä. Lisäksi hevosen on oltava fyysisesti hyvässä kunnossa kuten kuka tahansa huippu-urheilija. Sen on oltava lihaksiltaan kunnossa, voitava hyvin myös henkisesti ja sen on myös kasvettava onnistumisten kautta. Reuhtomisella, tökkimisellä ja liiallisella voimalla sen ja ratsastajan henkinen yhteys katoaa."

"Ratsastaja ei voi hetkeksikään lopettaa omaa henkistä ja fyysistä kehittymistä ja analyysia jos haluaa pärjätä paremmin tulevaisuudessa. Kehittyä. Onnistua. Hän tarvitsee myös valmentajan, joka analysoi ja auttaa onnistumaan. Pitämään yllä motivaatiota ja antamaan suuntaa tulevaisuuteen", Ari tuumii. Hevosen ja ratsastajan välillä kohtaaminen on aitoa: se ei koskaan tapahdu sosiaalisen median välityksellä.

Tiia ja Conna kotioloissa, kuva kotialbumista

Paljon kilpailuissaa kiertävällä Arilla on kisajärjestäjille muutama käytännön vinkki:
- kisoille kannattaa perustaa oma Facebook -sivu, jonka kautta jakaa tunnelmia ja tietoa
- ruokaan kannattaa panostaa kahdestakin syystä: ratsastajat, huoltajat ja katsojat jaksavat pitkät päivät paremmin ja toisaalta hyvän ruuan tarjoamisella voi näyttää esimerkkiä siitä, kuinka urheilijan kannattaa syödä
- kulkuväylien kunnosta kannattaa huolehtia jo etukäteen, pahimmillaan huonot tiet ovat vaarallisia ja varmasti ne ainakin latistavat tunnelman
- kilpailun aikataulun aikaistaminen aiheuttaa yleensä aina hankaluuksia kilpailijoille, etenkin pitkästä matkasta tuleville.

Lisäksi Ari kehottaa kaikkia kilpailujärjestäjiä houkuttelemaan paikalle katsojia ja tuotteistamaan tapahtumia. "Ratsastus on niin hieno laji", Ari summaa, vaikka ei vielä lupaakaan itse kokeilla satulaan istumista.

Ari ja Conna kisapaikalla, kuva kotialbumista



Arin kaltaisia vanhempia ja muita tukijoukkoja tarvitaan tulevaisuudessakin. Uusi kilpailujärjestelmä - ja koko ratsastusurheilun kehittämisohjelmatyö - tähtää tukemaan tulevaisuuden kilparatsastajien urapolkua. Tämän vuoden Urheilufoorumissa rakennetaan tulevaisuutta teemalla Menestyksen avaimet. Seuraavissa blogipostauksissa palataan parhaillaan käynnissä olevan foorumin saldoon.

Talvisin terkuin,

Minna